|
8. Rimojen kiinnittäminen muottiin, pohjan höyläämistä ja hiontaa
| 22.10.04 | 6h |
|
|
Yhden kajakin pohja oli edelliskerran jäljiltä rimoitettu umpeen. Seuraavana työvaiheena olikin pohjan pinnan tasoittaminen, koska liimattujen rimojen särmät eivät olleet joka kohdassa samassa tasossa. Käsikäyttöinen sähköhöylä todettiin parhaaksi työkaluksi karkeimpaan tasoittamiseen. |
![]() |
|
Höylättäessä käytettiin noin puolen millimetrin lastuamissyvyyttä. Koveria pintoja (keulaosassa) ei tietenkään voinut höylällä tasoittaa. |
![]() |
|
Muissa kolmessa kajakissa pohja oli vielä keskiosaltaan auki. Illan päätteeksi saatiin kaikkiaan kolmen kajakin pohja umpeen. Neljäs kajakki oli parin viikon tauolla tekijänsä loman vuoksi. |
![]() |
|
Viimeisten eli keskimmäisten rimojen sovittamisessa meni eniten aikaa, koska niiden päitä piti viistota eniten... aluksi vuolemalla ja lopuksi hiomalla. |
![]() |
|
Höyläämisen jälkeen kone vaihdettiin tasohiomakoneeseen. |
![]() |
|
Tasohiomakoneella syntyi siistiä jälkeä. |
![]() |
|
Kuusipuun tummemmat syykuviot muodostavat sopivissa paikoissa vaihtelua tasaiseen valkoiseen pintaan. |
![]() |
|
Ennen höyläämistä ja hiomista niitit piti poistaa. Puukonkärki oli kätevä tässä työvaiheessa. Kärki niitin kannan alle... |
![]() |
|
...kevyt pisto eteenpäin... |
![]() |
|
...ja nosto. Kaikkiaan niittejä oli ammuttu pohjaan noin 450 kappaletta. |
![]() |
|
Toisen kajakin pohjapinnan höylääminen. |
![]() |
|
Välillä piti tarkistaa pinnan tasaisuus silmämääräisesti ja sormituntumalla. |
![]() |
|
Hiottua pintaa kelpaa hypistellä. Useampaan kertaan tuli todettua: "Kyllä siitä tulee siisti!" |
![]() |
|
Tasohiomakoneen jäljiltä pintaa viimeisteltiin vielä hiomapatentilla, jossa 6 mm:n vanerilevyn molempiin päihin oli kiinnitetty puupalikat. Hiomapaperi niitattiin näihin palikoihin. |
![]() |
|
Kolmen kajakin pohja on rimoituksen osalta valmiina. Neljännen kajakin pohja on liki puolittain vielä auki. |
![]() |