12. Pohjan viimeistelyhionta, epoksin levittäminen ja lasikuidun paikalleenlaitto  19.11.04  |  6h

Kahden kajakin pohjat viimeistelyhiottiin tasohiomakoneella paperikarkeudella 150. Hiomisen jälkeen pohjan pinta puhdistettiin huolellisesti harjaamalla.

Epoksi (SP106 hitaalla kovetteella) hankittiin jo puolitoista kuukautta sitten, mutta nyt sitä päästiin tosissaan käyttämään.

Ostettiin muovisia 5 dl:n kertakäyttömukeja epoksin käsittelyä varten.

Päätimme annostella hartsia useampaan mukiin 1,25 dl kuhunkin. Päätimme myös, että sekoitetaan kovete aina yhteen mukiin kerrallaan epoksoinnin edistyessä. Emme tarkalleen tienneet työskentelynopeuttamme, joten pelasimme näin varman päälle.

Epoksin ohjeissa luvattiin työskentelyajaksi noin 20-30min +20°C lämpötilassa.

Hartsin ja kovetteen sekoitussuhde oli 5:1.

Ostimme asianmukaiset hengityssuojaimet epoksihöyryjä vastaan. Suojaimissa on kaasusuodattimet. Epoksi ei sanottavimmin haissut ilman suojaimiakaan, mutta sehän ei tarkoita etteikö suojaimia tule käyttää!

Ostimme myös kertakäyttöhansikkaita. Kovete on syövyttävää.

Huolellisen sekoittamisen jälkeen alkoi epoksin levittäminen puhdistetulle pohjapinnalle. Sopivia siveltimiä käyttäen sively sujui sutjakasti.

1,5 dl:n annos riitti noin kolmasosaan pohjapinta-alasta. Koko pohjan sivelyyn kului aikaa noin puoli tuntia. Epoksin levittäminen on verrattavissa lakkaamiseen. Aine ja jälki ovat samankaltaiset.

Leikkasimme lasikuitukankaasta (162g/m² 2/2 twilli) sopivan pätkän toisen kajakin päällä. Samalla kokeilimme, miten kangas asettuu kajakin pohjaa vasten. Lähinnä puntaroimme, tarvitseeko kankaaseen leikata kaarevien muotojen vuoksi viiltoja.

Kangas mukaili erinomaisesti kajakin muotoja. Rullasimme kankaan keskelle molemmista päistä. Ajattelimme nostaa kankaan epoksoidun pohjan keskikohtaan ja levittää sitten yksi puoli kerrallaan. Mietimme tämän olevan parempi ratkaisu kuin jos kankaan laskisi kokonaan levitettynä pinnan päälle.

Kangas on aseteltu paikalleen nihkeälle epoksipinnalle. Pientä telaa ja kumilastaa apuna käyttäen painelimme kankaan pohjaa vasten. Nihkeä epoksi imeytyi lievästi lasikuitukankaaseen.

Telalla tehtiin vedot kölilinjasta sivuille, jolloin ilmakuplat saatiin poistettua.

Ylimääräinen osa kankaasta leikattiin pois.

Tavalliset sakset sopivat leikkaamiseen hyvin. Lasikuitukangas on 0,15 mm paksua.

Kankaan päälle siveltiin siveltimellä ja telalla ohuehko ensimmäinen epoksikerros. Lasikuitukankaan rakenne näkyy vielä ensimmäisen kerroksen jälkeen selvästi.

Lasikuitukankaasta tulee täysin läpinäkyvä. Niittien reiät jäävät näkyviin, vaikka kokeiltiinkin turvottaa ne umpeen vettä sivelemällä ja jättämällä hiontapöly reikiin.

Kajakin keula. Lasikuitukangas muotoutuu yllättävän hyvin kaareviin pintoihin.

Epoksia levitettiin hieman reunojen yli.

Pohjan keula- ja perävahvikkeet siveltiin ennen epoksointia asetonilla, koska tammi on rasvainen puulaji. Epoksi ei kiinnity hyvin puhdistamattomaan pintaan.

Epoksoinnin jälkeä oli mukava tutkia. Rauhallinen työskentely palkitaan siistinä jälkenä.

Illan aikana yhteen kajakkiin saatiin lasikuitukangas pohjan ulkopintaan. Aikaa kului yhteensä noin kolme tuntia tähän työvaiheeseen. Seuraavan kajakin kohdalla tahti on varmastikin ripeämpi, kun totuimme epoksin käsittelyyn.

Seuraava työvaihe