15. Pohjan sisäpinnan hionta  11.12.04  |  5h

Kajakkien kimppuun päästiin tällä kertaa vasta iltakymmenen jälkeen. Ajateltiin, että nyt tehdään yövuoro.

 

Yhden kajakin pohjan sisäpinta oli hiottu jo aiemmin ennen ulkopinnan epoksointia, ja nyt hiottiin toisen kajakin sisäpinta. Karkein hionta tehtiin kulmahiomakoneeseen kiinnitetyllä lamellilaikalla ja viimeistely porakoneeseen kiinnitetyllä hiontasysteemillä.

Kajakeista kaksi on irrotettu muotistaan ja käännetty oikeinpäin. Näiden kajakkien pohjien sisäpinnat on nyt hiottu ja seuraavalla kerralla onkin vuorossa lasikuidun ja epoksin laitto.

Pohjan paksuudeksi jää lopulta noin 4mm.

Aamun päätteeksi laitettiin taas kiinnitysköydet pohjan ympäri, jotta muoto pysyisi kohdallaan.

Kolmannen kajakin pohjan ulkopinta alkaa olla hiomisen osalta valmis.

Tämän kajakin hiomisessa ei ole käytetty koneita.

Seuraava työvaihe