22. Kansirimojen kiinnittäminen  4.2.05  |  5h

Pohjan ensimmäisen epoksipinnan kevyen hiomisen ja pölynpoistamisen jälkeen voitiin levittää lasikuitukangas pohjan päälle, leikata ylimääräinen osa kankaasta pois, sekoittaa epoksi ja levittää se.

Levittäminen kannattaa tehdä keskeltä reunoille päin kumilastaa ja sivellintä apuna käyttäen.

Kangas on hyvä jättää hieman reunan yli.

Sivellintä ja lastaa tulee käsitellä reippaasti, sillä epoksi alkaa jähmettyä jo parinkymmenen minuutin kuluttua sekoittamisesta.

Juohevan työskentelyn mahdollistaa muovipikareihin valmiiksi kaadettu hartsi. Edellisen pikarin loputtua seuraavaan on helppo sekoittaa kovete ja jatkaa työskentelyä.

Kumilastalla tehdään viimeistely.

Kahteen muuhun kajakkiin jatkettiin kansirimojen värkkäämistä.

Tässä kajakissa toiselle puolelle on laitettu yhteensä neljä rimaa ja toiselle puolelle yksi.

Reunimmaisten rimojen kanssa kuluu aikaa eniten. Niitä joutuu hartaasti hiomaan ja 'mallailemaan' paikalleen.

Valmista kuitenkin pikkuhiljaa syntyy.

Tässä kiinnitetään riman päätä.

Kuminauha todettiin käteväksi kiinnitysmenetelmäksi tässäkin kohtaa.

Kajakin kanteen tarvitaan huomattavasti vähemmän rimaa pohjaan verrattuna.

Tähän kajakkiin on laitettu istuma-aukon reunus paikoilleen.

Kansirimojen liimaamiseen käytettiin maalarinteippiä.

Vierekkäin lämpökäsiteltyä ja käsittelemätöntä kuusta.

Rimanpäät sovitetaan istuma-aukon reunan mukaan.

Keulasta päin kuvattuna.

Keulaosan rimoitus.

Kuvassa näkyy hyvin kuminauhojen käyttötarkoitus.

Kavat-kajakin muoto on silmiähivelevän kaunis.

Seuraava työvaihe