29. Istuma-aukon kaulus, kannen epoksointi, jalkatukien runko
15.4.05  |  6h

Istuma-aukon reunusta tehdessä käytettiin vanerilevyä muottina. Nyt samaa levyä käytettiin tehdessä reunuksen "kaulusta". Tämän kajakin kaulukseen käytettiin lämpökäsiteltyä kuusta rimanpätkiä yhteenliimaamalla. Välillä liimattiin täysleveä rima, jotta kaulus olisi tukevampi sitä esimerkiksi hiottaessa. Vanerilevyä vasten rimat oli helppo niitata, jotta liimauksesta tuli kestävä.

Kaulus asettuu helposti istuma-aukon reunuksen päälle.

Kaulus hiottuna. Alapuolelta on helppo piirtää reunuksen ääriviiva kauluksen pohjaan, jotta kaulus voidaan sahata oikeaan muotoon. Leveyttä kauluksella tulee olemaan noin 30 mm.

Ennen kannen ulkopinnan viimeistä epoksikerrosta se siklattiin ja hiottiin edellisen epoksikerroksen jäljiltä. Tämä hionta kannattaa tehdä erityisen tarkasti, jotta epoksipinta saadaan mahdollisimman tasaiseksi ennen lakkakerroksia.

Viimeinen epoksikerros siveltiin kajakin kannen pintaan. Viimeiseen kerrokseen kului epoksia noin 1,25 dl.

Lastalla levittämällä epoksikerroksesta saatiin ohut ja valumaton.

Seuraavalla kerralla on kauluksen sahaaminen oikeaan muotoon ja liimaus reunuksen päälle.

Tehtiin jalkatukien runko-osa. Malli on lainattu ruotsalaiselta Anders Jonssonilta. Muovista tehtiin n. 90 mm pitkä osa alumiinisen U-kiskon sisään. Muoviosaan kiinnitettiin kaksi taivutettua alumiinilattaa.

Alumiinilatan paksuus on 3 mm ja U-kiskon ulkomitat 25x25 mm ja paksuus 1,5mm. Kaikki käytetyt pultit ja mutterit ovat kokoa M5.

Muoviosan pituus 90 mm, korkeus 17 mm ja leveys 20 mm. Kuusiopulttien kannat upotettiin muoviosan sisään, jotta kappaletta voidaan liikuttaa esteettä U-kiskon sisällä. Muoviosan keskelle porattiin reikä samaan leveyskohtaan U-kiskon reikien kanssa.

U-kiskoon porattiin reiät 20 mm välein. Reikiä käyttämällä voidaan jalkatukea säätää sopivaksi. Kisko on tässä pituudeltaan 350 mm.

Yhden kajakin tekijä lähti ulkomaanreissulle, joten se kajakki on huililla ainakin muutamia viikkoja. Kolmea muuta kajakkia tehdään kovasti valmiimmiksi.

Kansirimoituksen tekoa. Kannen keskiosan materiaali on lämpökäsiteltyä haapaa.

Kuminauhat ja teippi liimauksen apuvälineinä.

Välillä hiomista, jotta nähtiin miten rimojen päät sopivat toisiinsa.

Vuorotellen kuusta ja lämpökäsiteltyä haapaa.

Kannen rimoitus alkamassa.

Tämän kajakin kannesta tulee muotoilultaan muista poikkeava. Muottilevyt on sahattu niin, että kannesta muotoutuu loivasti harjamallinen.

Lasikuitukankaan levittäminen istuma-aukon reunuksen ympärille jo epoksoituun pintaan.

Tämä reunus on liimattu lämpökäsitellystä kuusirimasta.

Epoksin levittämisen jälkeen telaa käyttämällä saatiin tasainen pinta.

Seuraava työvaihe