30. Istuma-aukon kauluksen liimaaminen, eväkotelo
22.4.05  |  4h

Istuma-aukon kauluksen ulkoreuna sahattiin oikeaan muotoon ja hiottiin. Levitettiin tässä liimana käytettävä epoksi istuma-aukon reunuksen yläpintaan ja asetettiin kaulus paikalleen.

Kauluksen ollessa paikallaan puristettiin liimapinnat vastakkain käyttäen apuna sidontahihnoja ja puukappaleita.

Seuraavalla kerralla epoksin jämähdettyä voidaan levittää epoksikerros kauluksen ympäri kauttaaltaan sekä laittaa ensimmäinen kerros lasikuitukangasta.

Kajakkeihin tulee säädettävät evät. Aloitettiin eväkotelon teko. 4 mm:n vanerista muotoiltiin seinät ja seinälevyjen väliin jäävä osa on 8 mm paksua vaneria. Evä tehdään vaikkapa 4 mm:n vahvuisesta alumiinilevystä.

Eväkotelo päällystetään kauttaaltaan lasikuidulla ja epoksilla.

Yhden kajakin kansi umpeutuu pikkuhiljaa. Kannesta on vajaa puolet rimoittamatta.

Kuvassa näkyy valkoisen kuusen ja lämpökäsitellyn haavan muodostama kuvio. Kapeat kuusirimat haavan keskellä antavat keveyttä ulkonäköön.

Seuraava työvaihe